Turhaa säätöä?

Parin viime päivän aikana olen päivittänyt portfoliooni kolmet häät. Huh. Kevyt kuvankäsittely on kivaa ajanviihdettä, mutta tuollainen vajaan 2000 kuvan supistaminen ja vääntäminen edustavaksi otokseksi käy melkein jo työstä.

Miksi valmiita kuvia pitää vielä käsitellä? Hyvä kysymys - ainakin kuvaustyylini huomioiden. Kuvatessani pyrin tekemään mahdollisimman valmista tavaraa. Erityisesti rajauksen osalta olen sitä mieltä, että taiteilija tekee teoksena kuvaushetkellä, eikä sen korjaamiseen pitäisi olla tarvetta jälkikäteen. Yleensä, siis.

Portfolio on kuitenkin näyttämö jossa pitää ilmeisesti panna parastaan. Ja kun oma kuvausfilosofiani perustuu pitkälti teknisen täydellisyyden tavoitteluun, niin pakkohan niitä hyviäkin kuvia on säätää paremmiksi.

Nykyään yleisin syy valokuvien jälkikäsittelyyn lienee niiden virheellinen valkotasapaino. Itselleni se ei yleensä ole ongelma, sillä vaikeissa valaistusolosuhteissa säädän valkotasapainon käsin mahdollisimman hyvin kohdalleen. Tätä helpottaa merkittävästi uusien järjestelmäkameroiden Live View ominaisuus: säädöt saa kohdalleen lcd-näytön perusteella ennen kuvan ottamista.

Itselläni suurin syy jäkikäsittelyyn on löytää kuvasta esiiin kaikki kennolle tallentuneet sävyt. Kamera, ainakin oma Canon 5D mk II, prosessoi kuvaa yllättävän viisaasti, mutta paljon sävyeroja sisältävissä otoksissa sen näkemystä on helppo kritisoida. Alla oleva esimerkkikuva kertoo saman asian viisaammin kuin sanani:

..eli vaikka välillä säätäminen turhauttaa, niin ei se ehkä sittenkään ihan turhaa työtä ole. On kuitenkin syytä korostaa, että nyt puhutaan pelkästä valotuksen korjaamisesta. Palaan muuhun kuvankäsittelyyn tarkemmin lähiaikoina. Tosin, blogi jäänee huomattavasti vähemmälle huomiolle viikon päästä päätyvän loman jälkeen..